torstai 18. joulukuuta 2014

Opettajat opiskelivat Kahootia

Eri aineiden opettajat pääsivät tutustumaan Kahoot! -ohjelmaan 11.12. Moni innostuikin ja aikoi ottaa sen mukaan opetukseensa. Suunnittelimme myös, että Kahoot - kilpailuja voitaisiin suunnitella jatkossa kursseittain ja sitten jakaa muille.

Kokeilemme tammikuussa myös  kotisivujen tekemistä Word Press -ohjelmalla. Toteutamme tämän Yrittäjyys -tutkinnon osassa, jossa merkonomit laativat liiketoimintasuunnitelman omalle yritykselleen. Datanomiopiskelijat toimivat ko. blogiohjelman tukihenkilöinä.

Tiimitys alkaa olla päätöksessään ja on loppuraportin kirjoittamisen aika. Tiimitys -kilpailumallimme jää kuitenkin elämään uudistetuissa opetussuunnitelmissamme. Lisäksi olemme saaneet integroitua pilvipalveluita opetukseemme. Olemme siis siirtyneet siinäkin nykyaikaan.

Toivotan kaikille oikein Hyvää Joulun aikaa! 






P.S. Tiimitys -hanke päättyy 31.12.2014

maanantai 24. marraskuuta 2014

Myyntiesittelyjä messujen tapaan

Järjestimme tänään osastomme ala-aulassa messutyyppisiä myyntiesittelyjä. Asiakkaina toimivat muiden ryhmien opiskelijat opettajineen. Myyjät esittelivät mm. kenkäkyllästettä, kasvo- ja käsivoiteita, pelejä, perunalastuja, mehua, makeisia sekä uusiomuovista tehtyä, 100 %:sti kierrätettävissä olevaa massiivilevyä. Siis esillä oli hyvin erilaisia tuotteita.


Massiivilevy www.durat.com

Opiskelija-asiakkaat olisivat voineet olla aktiivisempiakin ja tutustua kaikkiin myyntipöytiin. He saivat nimittäin äänestää parasta myyjää. Aktiivisimpia olivat keväällä valmistuvat opiskelijat - heille kiitokset!


perjantai 21. marraskuuta 2014

Kahoot! -kisa piristi perjantain kokeen palautusta

Kokeilin tänään merkonomien kokeen palautusta Kahoot! -visailua hyväksi käyttäen. Opiskelijat pitivät tästä kovasti! Myös tekniikka toimi hyvin. Visailu sopii ainakin tämän kokemuksen mukaan silloin tällöin tunteja piristämään.


perjantai 14. marraskuuta 2014

Myyntineuvotteluja Hyvinkään harjoitusyrityksissä

Ensimmäisen vuoden merkonomit toimivat ostajina Hyvinkään harjoitusyritysten kanssa käymissämme neuvotteluissa. Harjoitusyritykset olivat mainostoimisto, valaisinliike, matkatoimisto ja työvaatteita myyvä yritys. Kauppoja syntyi!

Neuvottelut käynnissä

Myyjät koettiin asiantunteviksi, ja neuvottelujen ilmapiiriä kiiteltiin. Palautekeskustelussa kehittämiskohteiksi nousivat erityisesti myyntikeskustelun avaus (esittely ja kättely) sekä kaupan päättäminen. Myyjät olisivat voineet tehdä aktiivisemmin lisämyyntiä, käydä asiakkaan kanssa läpi tilauksen ja antaa hyvän loppuvaikutelman mm. vaihtamalla yhteystietoja.
 

torstai 13. marraskuuta 2014

Sovellusten ja tablettien käyttökoulutusta Luksiassa

Tänään sain valtavasti lisäoppia erilaisten web-, hybridi- ja natiivisovellusten käytöstä. Luksian Tiimitys oli järjestänyt iltapäivän mittaisen tablettikoulutuksen, jossa Tieturin web-asiantuntija Teuvo Väisänen esitteli meille hyödyllisiä sovelluksia tietoturvaa unohtamatta.
Olemmekin Mirvan kanssa käyttäneet jo Googlen bloggeria; nyt saimme tutustua maailman yleisimpään blogisoftaan WordPressiin.

Myös Kahootia on kokeiltava! Kahootilla opiskelijat voivat vastata omilla älypuhelimillaan opettajan ennalta tekemiin kysymyksiin. Nopeimmin oikein vastanneet saavat eniten pisteitä.
Mikko Kahoot!:n parissa


tiistai 11. marraskuuta 2014

Tällä viikolla tablettikoulutusta ja vierailu Hyvinkään harjoitusyrityksiin

Eilen valmistauduimme perjantain harjoitusyritysvierailuun. Opiskelijatiimit pääsevät tutustumaan paitsi harjoitusyritystoimintaan myös harjoittelemaan osto- ja myynti-neuvotteluita. 

Torstaina matkaan Lohjalle Luksian Tiimityksen järjestämään, opettajille suunnattuun tablettikoulutukseen. Kouluttajana toimii Teuvo Väisänen Tieturista. Odotan koulutusta innolla! 


perjantai 7. marraskuuta 2014

Pakkausmerkintöjä tutkimassa Prismassa

Saimme luvan tutustua pakkausmerkintöihin Riihimäen Prismassa. Yöllä oli satanut kunnolla lunta, ja keli ei houkutellut opiskelijoita matkaan. Ilahduttavasti tiimit kuitenkin työskentelivät väenpaljouden keskellä.



Tiimit keräävät löytämänsä pakkausmerkinnät selityksineen 
blogeihinsa. Toivottavasti opiskelijat löytävät myös suomalaisuudesta kertovat merkinnät, ja se kannustaa heitä valitsemaan jatkossa entistä enemmän kotimaisia tuotteita.



keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Myyntityö -kurssin blogit julkaistu

Ensimmäistä vuottaan opiskelevat merkonomit julkaisivat tällä viikolla omat oppimis-päiväkirjabloginsa. He opettelivat myös QR-koodien tekemistä. Blogeissa olisi nyt jo tarkoitus näkyä, mitä ajatuksia ja oppia opiskelijat ovat saaneet myyntiprosessin eri vaiheista. Olemme opiskelleet myös kuluttajansuojaan liittyviä asioita, mm. tuotevirheistä ja toimimisesta tälläisessä tilanteessa. Kilpailu- ja kuluttajaviraston sivusto on loistava paikka etsiä tietoa näihin kysymyksiin. http://www.kkv.fi/

Opiskelijoiden valmiudet mobiililaitteiden ja pilvipalveluiden käytössä ovat hyvällä mallilla. He ovat myös tarkkoja siitä, millaisia kuvia heistä julkaistaan - oppi on siis mennyt perille. Sen sijaan sisällön tuottaminen ja asiatyylinen kirjoittaminen tuntuu olevan monille hankalaa. Mutta sitäkin näiden blogien kautta opiskelemme. Tiimien blogit löytyvät seuraavista osoitteista:

http://opielamaa.blogspot.fi/
http://tehotyttelit.blogspot.fi/
http://silmatsapis.blogspot.fi/
http://rmkmfia.blogspot.fi/

Perjantaina tiimeillä on sitten edessään kenttätehtävä Riihimäen Prismassa. Mielenkiintoista luettavaa siis tiedossa...


keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Opiskelijat aloittivat blogikirjoittamisen

Ensimmäisen vuoden merkonomiopiskelijat aloittivat maanantaina blogiensa kirjoittamisen. Tarkoituksena on, että opiskelijatiimit pitävät myyntityön opiskelusta oppimispäiväkirjoja. Tähän mennessä olemme opiskelleet ostokäyttäytymistä ja tietenkin myyntiprosessia myyjän näkökumasta. Otimme myös joitakin asiakastilanteita videolle ja pohdimme eri toimintavaihtoehtoja. Osa opiskelijoista on jo toiminut myyntitehtävissä - ja se kokemus näkyi!


maanantai 20. lokakuuta 2014

Tiimien portfoliot lähtivät Yritys Hyvä -kisaan

Lähetin tänään tiimien portfoliot mukaan Yritys Hyvä -kilpailuun. Kilpailu ratkeaa vasta keväällä, joten saamme jännittää sijoituksia pitkään.




Ensimmäisen vuoden merkonomiryhmän Tiimitys on käynnistynyt nihkeästi. Opiskelijoilla on valtavasti poissaoloja, emmekä ole päässeet kunnolla tiimiytymään. Toivottavasti viime viikon syysloma antoi energiaa loppusyksyn opiskelulle!


torstai 9. lokakuuta 2014

Mietteitä Tiimitys -kisan jälkeen

Keräsin opiskelijoilta palautetta Tiimityksestä. Suurin osa piti projektitehtäviämme mielenkiintoisina ja opettavaisina. Se, että sai työskennellä vapaasti, mainittiin monessa palautelomakkeessa myönteisenä asiana. Eniten närää  herättivät tiimin jäsenten poissaolot. Jos yksi tiimin jäsen oli poissa, työn eteneminen alkoi heti tökkiä. Emme saaneet poissaoloja kuriin, vaikka niistä oli erikseen maininta kilpailun säännöissä. Joissakin tiimeissä oli myös "vapaamatkustajia". Lisäksi yksi opiskelija koki kisatehtävät liian työläiksi ja stressaaviksi - hän kun oli tehnyt ja huolehtinut tiimin asioista myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Uudenlainen opiskelutapa on tietysti aina haasteellista. Opettajana olin enemmänkin ohjaajan roolissa, eikä töiden organisointi ollut aina helppoa. Lisäksi Tiimityksessä meni useampi projektitehtävä samaan aikaan, ja tiimit joutuivat itse suunnittelemaan aikataulujaan. Jatkossa voisi olla parempi, että keskityttäisiin vain yhteen tehtävään kerrallaan. 75 % opiskelijoista työskenteli todella mallikelpoisesti, loput ehkä käyttivät Tiimityksen tuomaa vapautta väärin. Olen kuitenkin tyytyväinen Tiimityksen antiin!


tiistai 30. syyskuuta 2014

Tiimitys -kisan viimeinen päivä

Kampanjointiin ja myyntityöhön liittyvät projektitehtävät vietiin tänään päätökseen, ja tiimit palauttivat hienot portfolionsa. SPR Riihimäen keräyspäällikkö Erja Eiro kävi julkaisemassa SPR -projektitehtävän voittajatiimin: Power Puffin. Voittajan valinnassa painotettiin toiminnan lisäksi raportointia. "Työelämän projekteissa on tärkeää osata suunnitella, toteuttaa ja seurata toiminnan tuloksia", kiteytti Erja. 

Tiimitähdet on jaettu

Tiimitys -projekti jatkuu vielä marraskuun loppuun uuden opiskelijaryhmän kanssa. Ensimmäisen vuoden opiskelijat opiskelevat myyntityötä yrityskontakteja hyödyntäen.Toivottavasti saan innostettua heidät myös blogikirjoittamiseen!


maanantai 29. syyskuuta 2014

LR -myyntikilpailun palkinnot jaettu

Outi kävi tänään jakamassa palkinnot myyntikilpailussamme parhaiten menestyneille. Outi korosti, että nykypäivän työtä tehdään nimenomaan tiimeissä, ja tiimi on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki."Opetelkaa tiimityötä." Kilpailutehtävässä tiimit pääsivät harjoittelemaan myyntityötä ihan oikeasti. Vaikka LR -tuotteiden myynti oli suoramyyntiä, myymälämyynti on nykyään aivan saman haasteen edessä: mistä saada asiakkaita. Outi korosti myös kaupan päättämistaitoja - myyntitaitoja on harjoiteltava aina uudestaan ja uudestaan, vaikka olisi ollut alalla töissä jo pitkään.


LR-kilpailun parhaat myyjät palkintoineen

torstai 25. syyskuuta 2014

Portfolioiden kokoaminen käynnissä

Tiimien yritysprojektien käytännön osuus alkaa olla tehtynä. Vielä on toimitettava asiakkaille LR:n tuotteita ja tehtävä tilitys myydyistä tuotteista. Tiimit kokoavatkin nyt portfolioita projekteistamme. Lähetän tiimien portfoliot Yritys Hyvä 2015 -kilpailuun, jonka järjestää Yksityisyrittäjäin säätiö. Sarjassamme "portfoliot arvioidaan monipuolisen sisällön ja esitystavan mukaan. Niissä tulee näkyä yritteliäisyys sekä ryhmän yhteistoiminta." Uskon, että tiimien toiminta ja tuotokset täyttävät nämä (ja myös muut vaaditut) kriteerit hyvin.

ks. lisää Yritys Hyvä 2015 -kilpailusta
http://www.opinkirjo.fi/fi/opettajat_ja_ohjaajat/yrittajyyskasvatus/yritys_hyva_-kilpailu

maanantai 22. syyskuuta 2014

Millainen on hyvän kerääjän profiili?

Tiimien urakka Nälkäpäiväkerääjinä on takana. Itse kerääjinä toimineina, tiimit pohtivat nyt hyvän kerääjän profiilia. Torstaina teemme yhteenvedon koko SPR-projektistamme. Siihen kuului siis Nälkäpäiväkeräyksen lisäksi B2B myyntiä. Tiimit ottivat yhteyttä alueen yrityksiin ja kävivät esittelemässä yhteistyömuotoja SPR:n kanssa. 

Linda ja Jesse kerääjinä perjantaina 19.9.

perjantai 19. syyskuuta 2014

Nälkäpäiväkeräys on erilaista myyntityötä

Kaikki myyntityö ei ole tuotteiden tai palveluiden myyntiä. Myydä voi myös aatteita, toimintatapoja tai ideoita. Nälkäpäiväkerääjinä tiimit myyvät ajatusta heikompien auttamisesta: nälkäpäiväkeräyksen tuotoilla "pelastetaan ihmishenkiä ja viedään toivoa, tietoa ja turvaa hädässä oleville"(www.nalkapaiva.fi).

Tänään tiimit jatkavat keräystyötään Riihimäen ABC:llä. Kaikenlaisia kommentteja saa ihmisiltä kuulla - onneksi suurin osa osaa kuitenkin käyttäytyä ja ymmärtävät asian tärkeyden.




torstai 18. syyskuuta 2014

Nälkäpäiväkeräys alkoi

GLD oli pirteänä Riihimäen ABC:llä klo 8 aloittamassa urakkaansa nälkäpäiväkerääjinä. Tiimi sai viime hetken ohjeet keräyspäällikkö Erja Eirolta. Jo yhdellä eurolla saadaan paljon aikaan. Sillä voidaan hankkia esim. 20 jäykkäkouristusrokotetta tai 1 kg riisiä. Toivottavasti mahdollisimman moni osallistuu!

GLD valmiina keräykseen


maanantai 15. syyskuuta 2014

SPR:n viikko alkamassa

Tiimit keskittyvät tällä viikolla SPR:n kilpailutehtäviin. Tiimit kiertävät yrityksissä esittelemässä erilaisia yhteistyömuotoja. Yritysjäsenyyden lisäksi organisaatiot voivat mm. tehdä tuotelahjoituksia tai ottaa vaikkapa keräyslippaan toimitiloihinsa. Lippaan voi perustaa nykyään myös nettiin ja laittaa sitten yrityksen nettisivuille.

Lisäksi tiimit toimivat Nälkäpäiväkerääjinä Riihimäen ABC:llä torstaina ja perjantaina. Nälkäpäiväkeräys on tunnettu, ja vähintään 85 % tuotosta menee avustustyöhön. 
Jo 12 €:lla saadaan hankittua malariaverkot koko perheelle tai neljä vesikanisteria.
Osallistu sinäkin!

http://www.punainenristi.fi/uutiset/20140827

perjantai 12. syyskuuta 2014

GLD:n päätti myynti-iltojen sarjan

LR:n myynti-illat päättyivät GLD:n (Gils like Diamonds) kutsuihin perjantaina. Tiimi lähti iltaansa hyvillä ja varmoin mielin. Tiimin ensimmäiset, reilu viikko sitten pidetyt kutsut oli analysoitu ja toimintaa kehitetty. Tiimi oli tehnyt myyntityötä myös kutsujen välisenä aikana. Ikävä kyllä asiakkaat loistivat poissaolollaan. Perjantai on ehkä huono päivä tälläisille kutsuille. 

Myyntikilpailu loppusuoralla

LR-tuotteiden kahden viikon myyntikilpailu päättyy sunnuntaina - voittajat ovat selvillä siis ihan pian! 

Kilpailu oli samalla suoramarkkinointi- ja myyntiharjoitus, jossa opiskelijat

  • tutustuivat myytäviin tuotteisiin
  • tekivät markkinointisuunnitelman ja järjestivät myyntitapahtumia sekä harjoittelivat myyntityötä
  • tekivät tilaukset ja toimittivat ne eteen päin
  • toimittivat tuotteet asiakkaille ja huolehtivat rahastuksesta ja tilityksestä.

Näiden taitojen lisäksi kilpailu harjaannutti monia muitakin taitoja mm. ongelmanratkaisukykyä, suuunnittelutaitoja ja työn kokonaisuuden hallintaa. Opimme, kuinka tärkeää on ottaa vastuuta niin omasta kuin koko tiimin toiminnastakin. Eri ihmisillä on erilaista osaamista ja niitä yhdistelemällä päästään hyviin tuloksiin. Yhteistyö on voimaa! 



torstai 11. syyskuuta 2014

Tsubulien vauhdikas myyntipäivä

Tsubulit vauhdittivat myynti-illan markkinointiaan vielä toisen kerran kauppakeskus Atomissa torstaina. Ohikulkijoita on kuitenkin vaikea houkutella saman illan kutsuille. Onneksi asiakkaita saapui, ja Tsubulien myynti-ilta meni sujuvasti ja sopivan rennosti.


Annika ja Joanna Atomissa 

Tiimi oli kehittänyt toimintaansa edelleen tiistai-illan ensikokemuksen jälkeen. Asiakkaisiin otettiin luontevammin kontaktia ja tuotteiden hyödyt tulivat esittelyssä paremmin esille. Myyjille ehkäpä usein hankalin vaihe on kaupan päättäminen (ostopäätösehdotusten tekeminen). Tsubulien tiimistä Annika kuitenkin kiteytti illan päätteeksi: "Tuntuu ihan hölmöltä, jos ei ehdota kauppojen tekoa". 






keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Power Puffin toinen ilta keskiviikkona 10.9.

Power Puff -tiimi osoitti aktiivisuutensa järjestämällä henkilökunnalle ylimääräisen esittelyn Hyrian tyhy -päivän päätteeksi.Tämän jälkeen he hoitivat vielä mallikkaasti "virallisemman" myynti-iltansa. Myyntiosaaminen oli viikon takaisesta illasta edelleen kehittynyt, ja tiimi luotti omaan osaamiseensa. "Mukavaa, kun on näin helposti lähestyttäviä nuoria" oli erään asiakkaan kommentti. Lisäksi tämän tiimin yhteistyötä ja vastuullisuutta voi vain ihailla - se on Tiimitystä parhaimmillaan!

PP -tiimi onnistuneen myynti-illan päätteeksi



Tiimityksen projektit vaativat monipuolista osaamista

LR:n ja SPR:n projektit vaativat opiskelijoilta jo hyvin monenlaista osaamista. Projektien kautta tulee hyvin testatuksi ja näytetyksi merkonomitutkinnon perusteissa vaadittuja asioita.

Työprosessin hallinnan osa-alueista projekteissamme toteutuvat oman työn suunnittelu, työn kokonaisuuden hallinta, laatutavoitteiden mukainen, tehokas ja tuloksellinen toiminta, oman työn arviointi ja kehittäminen sekä yrittäjänä toimimisen mahdollisuuksien arviointi.

Työmenetelmien ja -välineiden käyttö sekä materiaalien hallinta toteutuu mm. työvälineohjelmien käytössä - tiimithän suunnittelevat ja toteuttavat itse lähes kaiken markkinointimateriaalinsa.

Kaupan palvelu ja myynti -tutkinnon osan työn perustana olevan tiedon hallinnasta projektimme tuovat esiin osaamisen tason valmistautumisessa, tuotevastuualueen hoidossa, asiakaspalvelussa ja myynnissä sekä myynnin kehityksen seurannassa.

Elinikäisen oppimisen avaintaidot sisältävät oppimisen ja ongelmanratkaisun, vuorovaikutuksen ja yhteistyön, ammattietiikan sekä terveyden, turvallisuuden ja toimintakyvyn ylläpidon (mm. turvallisuusohjeiden noudattamisen). Nämä avaintaidot korostuvat molemmissa projekteissamme.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Tsubulien ensimmäinen LR-myynti-ilta tiistaina 9.9.


Tsubulit olivat valmistautuneet hyvin omaan ensimmäiseen myynti-iltaansa. 


Tarjoilupöytä kuntoon

Tuotteet myyvästi esille

Ja sitten myymään! Ks. video Joannan ripsivärin esittelystä.



perjantai 5. syyskuuta 2014

Power Puffin ilta torstaina 4.9.

Power Puff -tiimin työskentelyssä oli poweria! Tiimi oli valmistautunut huolella ja se näkyi ryhmän kaikessa toiminnassa. Myös mentorimme Outi kehui tiimin työskentelyä: "Teitä voi verrata jo aloitteleviin kosmetiikkaosaston myyjiin". Tuotteita esiteltiinkin hyötyjä ja käyttötarkoituksia korostaen ja ostopäätösehdotuksia tehtiin sujuvasti. Asiakkaita olisi tietysti toivottu lisää. Tiimin toinen myynti-ilta on ensi viikon keskiviikkona 10.9.klo 18-19.30.   

Opasteet kuntoon

Tilan somistusta

Tuotteiden tarkastus menossa


torstai 4. syyskuuta 2014

Tsubulit -tiimi oli tänään kauppakeskus Atomissa jakamassa kutsuja ensi viikon myynti-iltoihinsa (tiistaina ja torstaina klo 17 - 19). Tiimin esittelypöytä herätti ansaittua huomiota, ja tytöt toimivat hyvin ammattimaisesti. Hienoa! 

Tänä iltana klo 18 - 19.30 jännitetään Power Puff -kutsujen tulosta. Tiimin aktiivisuus on ollut ilahduttavaa, ja tuotetietouden hankkiminen sai yhden tiimin jäsenen jopa mittailemaan veden lämpötiloja...


keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Toinen myynti-ilta takana

Muskettisoturit -tiimi piti LR-esittelyillan keskiviikkona. He olivat päättäneet jakaa flyerit (kutsut) vasta samana päivänä. Parhaiten asiakkaita saa paikalle, kun käyttää olemassaolevia kontakteja - näitä käyttämällä tiimi saikin pari asiakasta paikalle. Tiimi käytti esillepanossa hienosti hyväkseen visuaalista osaamistaan, tuotteet olivat myyvästi esillä.


Asiakkaat saattavat esittää kiperiä kysymyksiä, joten myyjän kannattaa tutustua tuotteisiin huolellisesti. Aina sekään ei auta, mutta kokemuksen karttuessa työ helpottuu: suurin osa asiakkaiden kysymyksistä toistuu.

Myyntityö ei ole helppoa!

LR-tuotteiden myyntiprojektimme on kokonaisuudessaan haastava. Tiimien tulee etsiä potentiaalisia asiakkaita, tutustua tuotteisiin, suunnitella ja toteuttaa ennakkomarkkinointia sekä tietenkin myydä. Myyntityöprosessin haastavimpia vaiheita ovat asiakkaan tarpeen kartoittaminen, hyötyjen ja tuotteen käyttötilanteiden esittely sekä kaupan päättäminen. Näihin vaiheisiin on tiimienkin kiinnitettävä edelleen enemmän huomiota. Myyntityö vaatii myös sosiaalista rohkeutta - toivottavasti projektimme jälkeen sitä on karttunut opiskelijoille rutkasti lisää!

Ensimmäiset myyntikutsut pidetty

GLD (Girls like Diamonds) järjesti ensimmäisenä tiiminä LR-tuotteiden myyntitapahtuman Hyrian takkahuoneessa eilen illalla.Tytöt olivat jakaneet 50 kutsua ja tiedottaneet tapahtumasta Hyrian intrassa. Nykyään kutsutuista ehkä n. 10 % saapuu paikalle - niin kävi nytkin. Alkujännityksen lauettua myynti lähti hyvin käyntiin, ja tiimi sai kehuja myös asiakkailta. 

 Sama tiimi järjestää vielä toisenkin myynti-illan ensi viikon perjantaina. 

GLD -tiimi valmiina esittelyyn

perjantai 29. elokuuta 2014

Kutsut jakoon ja ensi viikolla tosi toimiin

Tiimien LR-tuotteiden esittelyillat alkavat ensi viikolla. Esittelyt tapahtuvat Hyrian saunatiloissa tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Tiimit ovat jakaneet kutsuja omiin tilaisuuksiinsa ja tehneet ennakkomarkkinointia.

Päiväaikaan tiimiläiset kiertävät yrityksissä sopimassa tapaamisaikoja ja esittelemässä SPR:n yritysjäsenyyttä sekä muita yhteistyömuotoja. Tiimit suunnittelevat itse oman työjärjestyksensä ja laativat aikataulun yritystapaamisilleen.Opiskelu ei siis todellakaan tapahdu perinteisesti luokassa ja haastetta on ihan riittävästi!

Nyt kun on aika ryhtyä tosi toimiin, korostuu tiimin jäsenten oma-aloitteisuus, itseohjautuvuus ja kyky itsenäiseen toimintaan. Kaikki eivät luonnollisesti ole näissä asioissa samalla tasolla. Tiimiläiset saavat kuitenkin tukea toinen toisistaan. Myös oma tarkoitukseni on tukea ja ohjata opiskelijoita parhaan kykyni mukaan.

perjantai 22. elokuuta 2014

Ensi viikolla jo varsinaiseen myyntityöhön

Myyntiprojektimme alkoivat tällä viikolla selkiytyä. Haasteita toivat erityisesti tuotetuntemuksen hankkiminen sekä myyntitilanteiden suunnittelu ja organisointi. Kaikki tiimit alkavat kuitenkin olla nyt valmiina itse toimintaan eli myyntityöhön. Myyntityö on aina tavoitteellista. Kaikkien myyntineuvottelujen ensisijaisena tavoitteena ei kuitenkaan ole aina päästä kauppoihin heti, vaan esim. tiedon lisääminen. Näin myös meidän SPR:n jäsenhankintaprojektissamme. Sen sijaan LR-tuotteiden myynnissä tavoitellaan välitöntä myyntitulosta.

Lue lisää tiimien tämän viikon työskentelystä tiimien omista blogeista:
  1. Powerpuff  ppowerpuff.blogspot.fi
  2. Girls like Diamonds http://girlslikediamonds.blogspot.fi/
  3. Muskettisoturit tiimitysmuskettisoturit.blogspot.fi
  4. Team Tsubulit tsubut.blogspot.com

torstai 21. elokuuta 2014

Tiimityksen SPR-projekti ja yhteiskuntavastuullisuus


SPR:n keräyspäällikkö Erja Eiro kävi tänään täsmentämässä Tiimityksen SPR-projektitehtävää. Samalla nousi esille kysymys yritysten yhteiskuntavastuullisuudesta. B2B-tehtävässä (SPR:n jäsenhankinta) tiimien yhtenä tärkeänä myyntiperusteluna on nimenomaan yhteiskuntavastuu. Vastuunsa kantava yritys houkuttelee niin asiakkaita, työntekijöitä, liikekumppaneita kuin sijoittajiakin.
Yleisin tapa määritellä yritysten yhteiskuntavastuu on eritellä se taloudelliseen, sosiaaliseen ja ympäristöstä kannettavaan vastuuseen. Vaikeimmin määriteltävä yhteiskuntavastuun osa-alue on sosiaalinen vastuu. Yhteiskuntavastuu on yrityksen vapaaehtoista toimintaa. Lahjoitukset eivät yksin tee yrityksestä vastuullista, vaan kysymys on siitä, miten yritys ottaa huomioon toimintansa vaikutukset yhteiskuntaan ja eri sidosryhmiin
Yhteiskuntavastuun eräänlaisena edeltäjänä voidaan pitää kestävää kehitystä. Kehitys on kestävää, kun se tyydyttää ihmisten nykyiset tarpeet vaarantamatta tulevien sukupolvien mahdollisuutta omien tarpeidensa tyydyttämiseen. Kaikista nykykäsityksen mukaisista yrityksen yhteiskuntavastuun osa-alueista ympäristövastuu liittyy selkeimmin kestävään kehitykseen.


perjantai 15. elokuuta 2014

Myyntiprojektien valmistelu käynnissä

Syksyn opiskelu lähti käyntiin myyntiprojektien valmistelemisella. LR-tuotteiden myyntikilpailu toteutetaan 1.9. - 15.9. Ennen varsinaista myyntiä on kuitenkin tehtävä paljon valmistelutyötä. On mm. hankittava riittävästi tuotetuntemusta, pohdittava kohderyhmä, suunniteltava myyntitapahtuma ja tehtävä sinne kutsut. Outi Ivanoff pitikin tiimeille tuotekoulutusta torstaina.

SPR:n myyntiprojekti on kaksiosainen: tiimit opiskelevat B2B -myyntiä (business to busness) hankkimalla SPR:n Riihimäen osastolle uusia yritysjäseniä. B2C -myyntiä (business to consumers) tehdään syksyn Nälkäpäiväkeräyksen merkeissä 18.9. - 19.9. Tiimit aloittivatkin tänään SPR-projektin miettimällä hyvän kerääjän profiilia sekä etsimällä tiimilleen potentiaalisia yritysasiakkaita.

tiistai 12. elokuuta 2014

LR-brief perjantaina 8.8.

Tiimit saivat heti lukuvuoden alkuun hyvän ohjeistuksen Outi -mentoriltamme LR-tuotteiden myyntiin syyskuun kahdelle ensimmäiselle viikolle. 



Outi kiteytti hienosti tiimien opiskelutavoitteet. Kisatehtävän tavoitteena on, että opiskelija
  • oppii tutustumaan myytäviin tuotteisiin itsenäisesti
  • tekee markkinointisuunnitelman
  • järjestää myyntitapahtuman sekä harjoittelee henkilökohtaista myyntityötä
  • osaa tehdä tilauksen, toimittaa tilauksen eteenpäin, toimittaa tuotteet asiakkaalle niiden saavuttua sekä rahastaa ja tilittää maksut  
  • kykenee toimimaan tiimin jäsenenä ja jakamaan tiimin työt niin, että jokainen tiimin jäsen osallistuu tehtävään.


Kaikki tiimit suunnittelivatkin jo myyntitilaisuuden järjestämistä. Joillakin oli jo paikkakin varattuna! 
                                                              

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Tiimitys taas innolla työn pariin

Lämpimän heinäkuun jälkeen Tiimitys käy käsiksi syksyn myyntiin ja kampanjointiin liittyviin projektitehtäviin. Elokuussa alkaa mm. SPR:n yritysjäsenhankinta. Syyskuun kaksi ensimmäistä viikkoa kisataan LR:n tuotteiden myynnissä, ja loppukuusta osallistutaan Nälkäpäiväkeräykseen. Tarkoitus on vielä laatia kampanjasuunnitelmakin ennen jakson loppua (30.9.)

Kevään kisatehtävien jälkeen keltaisen tähden ovat hankkineet Team Tsubulit (Hikiän kyläkauppaprojekti) ja Gilrs like Diamonds (blogitähti).


tiistai 27. toukokuuta 2014

Tiimitys hiljenee kesäksi

Tiimitys -hankkeemme käynnistyi odotettua paremmin projektitehtävä- ja blogikokeiluineen. Hikiän kyläkaupan kysely- ja kehittämistehtävä istui erittäin hyvin kevään opintojaksomme tavoitteisiin.

Uusi vapaampi toiminta- ja opiskelutapa tuntui ensin hämmentävän opiskelijoita; he kun ovat tottuneet hyvin opettajajohtoiseen tyyliin. Uskon, että syksyllä kisatehtävien tekeminen sujuu entistäkin oma-aloitteisemmin.Se, että työskenneltiin tiimeissä, mahdollisti vertaistuen, ja näin kaikki pysyivät mukana. 

Varsinaisen substanssiosaamisen lisäksi tässä opiskelutavassa korostuu yhteistyö, vastuullisuus ja omatoimisuus. Tarvitaan suunnittelu- ja organisointitaitoa, johtamistakin opiskellaan tehtäväpäällikön ominaisuudessa. Kun ollaan itse tekemässä ja kisaamassa, uskon, että syntyy syväoppimista - projektitehtävät onnistumisineen ja mahdollisine pettymyksineen muistetaan vielä vuosienkin kuluttua.

Nyt Tiimitys jää kesälomalle. Oikein hyvää ja lämmintä kesää kaikille! 

 

 

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Kyläkauppaprojekti päätökseen - ensimmäiset palkinnot jaettu

Pelastakaa kyläkauppa -projekti saatiin päätökseen. Kauppias Aila Marjamäki piti tiimien kehittämissuunnitelmia kiinnostavina: "Paljon tuli mahtavia ideoita, joita voi varmasti hyödyntää jatkossa". 
  
  1. Power Puff sai kehuja huippuhyvästä viikkosuunnitelmastaan ja mahtavista sisustusvinkeistä.
  2. Girls like Diamondsin yritysesite vei sanattomaksi.
  3. Muskettisoturien keksimä slogania tullaan taatusti käyttämään.
  4. Team Tsubulit antoi upeita, helposti toteutettavia vinkkejä liikkeen ulkopuolelle.



Ensimmäisen kisatehtävän palkinto
Voittajaksi valikoitui Team Tsubulien suunnitelma. Se oli helppolukuinen, siinä oli paneuduttu lähialueen tapahtumiin ja otettu paikalliset toimittajat huomioon. 
Onnea Team Tsubulit!







Kevään blogikirjoituksista valitsin voittajaksi Girls like Diamonds -tiimin. Heidän blogissaan oli mielestäni paitsi dokumentoitu projektin etenemistä myös parhaiten arvioitu ja analysoitu oppimista ja kehittymistä.

Girls like Diamonds palkittiin blogistaan

 Kaikki tiimiläiset saivat myös makean palkinnon!

 

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

M-Marketin asiakastyytyväisyys selvillä ja kehittämissuunnitelmat tekeillä

M-Marketin asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset lähtivät kauppiaalle maanantaina. Nyt tiimit puurtavat varsinaisen kisatehtävänsä parissa eli laativat M-Marketin kehittämissuunnitelmia.

Ihan helpolta suunnitelmien laatiminen ei tunnu. Toivottavasti tiimeiltä kumpuaa kuitenkin tuoreita ja toteuttamiskelpoisia ideoita. Kauppias valitsee näistä suunnitelmista sitten ensimmäisen voittajatiimin. Kenelle keltainen tähti mahtaa mennä...?

Kyselyraportti valmiina




keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset valmistumassa

Tämä viikko on kulunut asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia laskiessa ja raportoidessa. Opiskelijat tekivät strukturoiduista (vaihtoehto-) kysymyksistä havainnolliset excel-kaaviot, jotka koottiin yhteiseen kyselyraporttiin. Opiskelijat "menivät myös tulosten taakse" ja pohtivat syitä mm. sukupuolten ja ikäluokkien välisiin eroihin vastauksissa. Kaikki paikalla olleet osallistuivat ilahduttavasti toimintaan!

Olen mukana myös Hyrian ECVET -työryhmässä, jonka tavoitteena on tehdä tarvittavat valmistelut oppilaitoksessamme kun ammatillisessa koulutuksessa otetaan käyttöön osaamispisteet 1.8.2015. Osaamispisteisiin siirtyminen edellyttää Sirkka-Liisa Kärjen (opetusneuvos, Opetushallitus) mukaan muutoksia mm. opettajuudessa ja oppilaitoksen toimintakulttuurissa. Opettajaa tarvitaan, mutta opettamisen ja arvioinnin lähtökohtana tulee olla osaaminen ja sen saavuttamisen tukeminen. Avoimia oppimisympäristöjä ja opetusteknologian mahdollisuuksia voidaan hyödyntää. Osaamisperusteisen ajattelun myötä opiskelijan osaamisen arvioinnissa on tavoitteena siirtyä yksittäisten opintosuoritusten arvioinnista työelämän työ- ja toimintaprosesseja vastaavien laajojen osaamiskokonaisuuksien arviointiin.

Tätä kaikkeahan me juuri Tiimityksessä teemme!

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Kenttätyö Hikiällä tehtynä

Tällä viikolla tiimit haastattelivat hikiäläisiä maanantaina ja keskiviikkona. Maanantaina väkeä oli vain niukasti liikkeellä, toivottavasti vappuaattona enemmän. Tavoitteena oli saada vastaukset 200 hikiäläiseltä. Käytimme kiintiöpomintaa, jotta vastauksia saataisiin kaikenikäisiltä.Havaintoaineistoa on tarkoitus lähteä käsittelemään ensi viikolla. Ks. tiimien kommentit kenttätyön edistymisestä tiimien omilta blogisivuilta.

Powerpuff  ppowerpuff.blogspot.fi
Girls like Diamonds http://girlslikediamonds.blogspot.fi/

Muskettisoturit tiimitysmuskettisoturit.blogspot.fi
Team Tsubulit tsubut.blogspot.com

Mukavaa vappua kaikille, nautitaan simaa kohtuudella!


keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Mainoskampanjan opiskelua

Tänään opiskelimme mainoskampanjan suunnitteluun liittyviä asioita. Mietimme, mitä asioita hyvässä kampanjassa tulee olla. Erityisesti paneuduimme mediavalintoihin vaikuttaviin seikkoihin. Nykyään kampanjoissa käytetään monia eri kanavia, ja erityisesti sähköisten kanavien rooli on noussut. Asiakkailla kun on lähes rajattomasti valinnanmahdollisuuksia niin asiointikanavissa, toimijoissa kuin valikoimissakin. Asiakkaat ovat myös mukana rakentamassa palveluita; suosittelun ja vuorovaikutteisuuden merkitys on kasvanut. Kauppa ei ole nykyään enää vain kiinteä myymälä, vaan osa monikanavaista verkostoa.

Perinteisen printin osalta opiskelimme mm. sanomalehti-ilmoituksen koon ja hinnan laskemista. Kokohan ilmoitetaan palstamillimetreinä (levys palstoina  * korkeus mm:nä). Myös lehtien mediakortteja on osattava lukea - niissä on mainostajalle valtava määrä informaatiota. Viimeistään syksyllä näitä tietoja tarvitaan kun tiimit pääsevät suunnittelemaan omia mainoskampanjoitansa.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Kisatehtävä LR:ltä

Mentorimme Outi kävi innostamassa ja kannustamassa Tiimityksen opiskelijoita myyntityöhön. "Teillä on loistava mahdollisuus kasvaa myynnin ammattilaisiksi!" Outi itse on rautainen myynnin ammattilainen, jolla on myös yrittäjä- ja opettajataustaa.





Samalla Outi kertoi syksyn kisatehtävästä LR-tuotteiden parissa.Tiimit voivat itse valita, ryhtyvätkö he myymään koruja, Health -tuotteita, tuoksuja, meikkejä vai ihonhoitotuotteita. Tiimit suunnittelevat itse myös myyntipaikkansa ja -tapansa.
 

LR:n tuotteisiin voi käydä tutustumassa www.outi.lr-partner.com

tiistai 15. huhtikuuta 2014

3D -tulostuksen ajankohtaisseminaarissa

FRC-projekti järjesti 3D -tulostuksen ajankohtaisseminaarin Hämeen Ammattikorkeakoululla Riihimäellä. Pääsin mukaan kuuntelemaan alan viimeisimpiä uutisia. Asiantuntijoina toimivat tutkimuspäällikkö Jukka Tuomi ja tutkija Eero Huotilainen Aalto -yliopistosta sekä toimitusjohtaja Jarkko Lohilahti Maker3D:stä.

Materiaalia lisäävä valmistus (Additive Manufacturing) eli 3D käyttää kaikissa menetelmissä kerros kerrokselta valmistusta. Nykyään 3D.tä käytetään paljon mm. tuotekehityksessä ja erilaisten prototyyppien valmistuksessa. Nykyään 3D:llä voidaan valmistaa sellaisia tuotteita, joita ei ole ollut järkevää valmistaa perinteisin menetelmin. Tulevaisuudessa 3D:n menetelmillä voidaan rakentaa jopa rakennuksia betonista ja lääketieteen alalla ihmisen varaosia. Hyriassakin on alkanut AV-viestinnän osastolla ensimmäinen 3D- kurssi!


3D tulosteita


Lisätietoja 3D:stä löytyy http://www.firpa.fi/


P.S. Tiesitkö, että ensimmäinen 3D -tulostin on vuodelta 1988?

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Opiskelijat vierailulla M-Marketissa Hikiällä

Tiimityksen opiskelijat matkasivat tänään Hikiälle tutustumaan M-Marketiin. Samalla muokkasimme kyselylomaketta kauppiaan toiveiden mukaiseksi sekä sovimme, että kenttätyö tehdään viikolla 18. Kaksi tiimiä haastattelee hikiäläisiä maanantaina 28.4. ja toiset kaksi vappuaattona 30.4. Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset pitäisivät olla valmiina raportin muodossa 12.5. Tämän jälkeen tiimit laativat M-Marketin kehittämissuunnitelman, joka on varsinainen kisatehtävä.


Jonna Lintunen työssään M-Marketissa


keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Mielenkiintoinen kisatehtävä SPR:n Riihimäen osastolta

Tiimit saivat tänään alustavan toimeksiannon SPR:n Riihimäen paikallisosaston keräyspäälliköltä, Erja Eirolta. Varsinaisesti kisatehtävä ajoittuu syksyyn, mutta tiimit miettivät jo nyt, mihin kaikkeen lähdetään mukaan. Tiimit pohtivat mm. hyvän Nälkäpäiväkerääjän profiilia ja keräyspisteitä. Tiimeillä on myös mahdollisuus osallistua kerääjien roolissa syksyn Nälkäpäiväkeräykseen 18.9. - 20.9. Lisäksi tiimit pääsevät opiskelemaan B2B -myyntiä yritysjäsenten hankinnan merkeissä. Haastetta ja mielenkiintoista tehtävää siis riittää!
 
"Jokainen vapaaehtoistyöntekijä antaa sen paksuisen korren, kuin jaksaa itse kantaa", kertoi keräyspäällikkö Erja Eiro opiskelijoille SPR:n kisatehtävän alustuksessaan 9.4.

Katso lisätietoja SPR:n Riihimäen paikallisosastosta ja hyppää toimintaan mukaan:
http://rednet.punainenristi.fi/riihimaki

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Tiimit innokkaasti kyläkauppaprojektin kimppuun

Tiimit lähtivät innokkaasti suunnittelemaan kyläkauppaprojektiimme liittyvää kyselyä. Saimme laadittua yhteisen tutkimussuunnitelman, jonka esittelemme kauppiaalle viikon kuluttua.
Powerpuff -tiimi työssään

Kaikilla tiimeillä on nyt myös omat nimensä, ja blogitkin on julkaistu. Seuraavalla kokoontumiskerralla pohdimme tarkemmin mm. sitä, mikä merkitys on tiimin nimellä, viestintätyylillä ja väreillä mielikuvan luomisessa. 

 



 Tiimityksen opiskelijatiimit ovat
  1. Powerpuff  ppowerpuff.blogspot.fi
  2. Girls like Diamonds http://girlslikediamonds.blogspot.fi/
  3. Muskettisoturit tiimitysmuskettisoturit.blogspot.fi
  4. Team Tsubulit tsubut.blogspot.com

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Pelastakaa kyläkauppa -projekti alkaa!

Tiimit saavat keväällä jo ensimmäisen kisatehtävän! Sovimme tänään M-Market Hikiän kauppiaan, Aila Marjamäen kanssa, että Tiimitys on mukana ideoimassa uusia tuulia kyläkaupan kehittämiseksi. Ensin tiimit tekevät kyselytutkimuksen alueen väelle, ja sen pohjalta alkaa varsinainen kisatehtävä eli kehittämissuunnitelmien laatiminen. Tiimiläiset matkaavat Hikiälle tutustumis- ja brief -käynnille maanantaina 14.4.

M-Market Hikiä

Kauppias Aila Marjamäki










Tutustu lisää M-Marketiin:
https://fi-fi.facebook.com/pages/M-L%C3%A4hikauppa-Hiki%C3%A4/112895178726247 

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Videopuhelujen ja SmartFeetin kokeilua

Testasimme eilen opettajaryhmän ja verkkopedagogimme kanssa videopuheluja Google Hangoutsilla. Hyvin toimi! Opettelimme jakamaan mm. tiedostoja ja videoita puhelun aikana. Aimmin olenkin jo ollut säännöllisesti yhteydessä Luksian Tiimityksen vetäjään, Mirva Vuoreen, lynch-puhelujen kautta. 



Opettelimme myös laatimaan pelikäsikirjoitusta SmartFeet -alustalle. Kartan lataaminen tuotti vaikeuksia, mutta kun se onnistui, lähti homma hyvin käyntiin. Tarkoitus on, että huhti-toukokuussa Tiimityksen opiskelijat pääsevät pelaamaan kampanjointipeliäni tablettien avulla. Lisätietoa SmartFeetistä löytyy http://lentäväliitutaulu.fi/

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Tiedote kauppakamarille ja yrittäjäjärjestöille

Tiimityksen esite lähti tänään Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarille, Riihimäen Yrittäjille ja Riihimäen Yrittäjänaisille. Näiden yhdistysten kautta tieto leviää nopeasti alueen yrityksille, ja toivotaan, että se poikii uusia toimeksiantoja Tiimitys -kisaan.


Tiimityksen energistä joukkoa

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Tiimit ja kisasäännöt valmiina

Kisasäännöt saatiin valmiiksi ja neljä innokasta tiimiä perusti tänään omat bloginsa - niitä ei tosin vielä julkaistu. Jokainen tiimi keksi ryhmälleen osuvan nimen.


maanantai 17. maaliskuuta 2014

Kisatehtävien hankinta käynnissä

Tiimitys -kisan tehtävien hankinta on parhaillaan käynnissä. Tiimeille etsitään myyntiin ja kampanjointiin liittyviä tehtäviä.Organisaatiot ovat suhtautuneet tiimitehtäviin hyvin myönteisesti, ja ne ovat lähteneet suunnittelemaan ja tarkentamaan mahdollisia toimeksiantojaan. Lisää kisatehtäviä kuitenkin tarvitaan.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Tabletit tilattu tiimien käyttöön


Tiimeille on tilattu Samsung Galaxy Note 7.0 –tabletit. Näin tiimiblogien päivittäminen onnistuu heti kun jotain tapahtuu ja ihan missä vain.
 
 

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Tiimitys -kisan säännöt valmistumassa


Tiimityksen merkonomiryhmä aloitti tänään kisan sääntöjen laatimisen.Tavoitteena on, että ne saadaan valmiiksi jo viikon kuluttua. Hyvän ryhmähengen ylläpitämistä ja poissaolojen minimointia pidettiin erittäin tärkeinä asioina.
.

Mind map säännöistä

Nyt Hyrian Tiimitys -blogiin pääsee myös QR-koodilla!

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Tiimitys käynnistyy Hyriassa

Tiimitys pääsee nyt tositoimiin. Huomenna opiskelijat ryhtyvät suunnittelemaan Tiimitys -kisan sääntöjä. Alaikäisten opiskelijoiden huoltajilta pyydetään kuvaus- ja julkaisuluvat. Kunhan lupa-asiat ovat kunnossa, saadaan tänne kuvia Tiimityksen upeasta joukosta!

Ks. lisätietoja Hyrian Tiimitys -hankkeesta 
http://www.hyria.fi/projektit/pedagogisen_kehittamisen_hankkeet/tiimitys