tiistai 27. toukokuuta 2014

Tiimitys hiljenee kesäksi

Tiimitys -hankkeemme käynnistyi odotettua paremmin projektitehtävä- ja blogikokeiluineen. Hikiän kyläkaupan kysely- ja kehittämistehtävä istui erittäin hyvin kevään opintojaksomme tavoitteisiin.

Uusi vapaampi toiminta- ja opiskelutapa tuntui ensin hämmentävän opiskelijoita; he kun ovat tottuneet hyvin opettajajohtoiseen tyyliin. Uskon, että syksyllä kisatehtävien tekeminen sujuu entistäkin oma-aloitteisemmin.Se, että työskenneltiin tiimeissä, mahdollisti vertaistuen, ja näin kaikki pysyivät mukana. 

Varsinaisen substanssiosaamisen lisäksi tässä opiskelutavassa korostuu yhteistyö, vastuullisuus ja omatoimisuus. Tarvitaan suunnittelu- ja organisointitaitoa, johtamistakin opiskellaan tehtäväpäällikön ominaisuudessa. Kun ollaan itse tekemässä ja kisaamassa, uskon, että syntyy syväoppimista - projektitehtävät onnistumisineen ja mahdollisine pettymyksineen muistetaan vielä vuosienkin kuluttua.

Nyt Tiimitys jää kesälomalle. Oikein hyvää ja lämmintä kesää kaikille! 

 

 

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Kyläkauppaprojekti päätökseen - ensimmäiset palkinnot jaettu

Pelastakaa kyläkauppa -projekti saatiin päätökseen. Kauppias Aila Marjamäki piti tiimien kehittämissuunnitelmia kiinnostavina: "Paljon tuli mahtavia ideoita, joita voi varmasti hyödyntää jatkossa". 
  
  1. Power Puff sai kehuja huippuhyvästä viikkosuunnitelmastaan ja mahtavista sisustusvinkeistä.
  2. Girls like Diamondsin yritysesite vei sanattomaksi.
  3. Muskettisoturien keksimä slogania tullaan taatusti käyttämään.
  4. Team Tsubulit antoi upeita, helposti toteutettavia vinkkejä liikkeen ulkopuolelle.



Ensimmäisen kisatehtävän palkinto
Voittajaksi valikoitui Team Tsubulien suunnitelma. Se oli helppolukuinen, siinä oli paneuduttu lähialueen tapahtumiin ja otettu paikalliset toimittajat huomioon. 
Onnea Team Tsubulit!







Kevään blogikirjoituksista valitsin voittajaksi Girls like Diamonds -tiimin. Heidän blogissaan oli mielestäni paitsi dokumentoitu projektin etenemistä myös parhaiten arvioitu ja analysoitu oppimista ja kehittymistä.

Girls like Diamonds palkittiin blogistaan

 Kaikki tiimiläiset saivat myös makean palkinnon!

 

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

M-Marketin asiakastyytyväisyys selvillä ja kehittämissuunnitelmat tekeillä

M-Marketin asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset lähtivät kauppiaalle maanantaina. Nyt tiimit puurtavat varsinaisen kisatehtävänsä parissa eli laativat M-Marketin kehittämissuunnitelmia.

Ihan helpolta suunnitelmien laatiminen ei tunnu. Toivottavasti tiimeiltä kumpuaa kuitenkin tuoreita ja toteuttamiskelpoisia ideoita. Kauppias valitsee näistä suunnitelmista sitten ensimmäisen voittajatiimin. Kenelle keltainen tähti mahtaa mennä...?

Kyselyraportti valmiina




keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset valmistumassa

Tämä viikko on kulunut asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia laskiessa ja raportoidessa. Opiskelijat tekivät strukturoiduista (vaihtoehto-) kysymyksistä havainnolliset excel-kaaviot, jotka koottiin yhteiseen kyselyraporttiin. Opiskelijat "menivät myös tulosten taakse" ja pohtivat syitä mm. sukupuolten ja ikäluokkien välisiin eroihin vastauksissa. Kaikki paikalla olleet osallistuivat ilahduttavasti toimintaan!

Olen mukana myös Hyrian ECVET -työryhmässä, jonka tavoitteena on tehdä tarvittavat valmistelut oppilaitoksessamme kun ammatillisessa koulutuksessa otetaan käyttöön osaamispisteet 1.8.2015. Osaamispisteisiin siirtyminen edellyttää Sirkka-Liisa Kärjen (opetusneuvos, Opetushallitus) mukaan muutoksia mm. opettajuudessa ja oppilaitoksen toimintakulttuurissa. Opettajaa tarvitaan, mutta opettamisen ja arvioinnin lähtökohtana tulee olla osaaminen ja sen saavuttamisen tukeminen. Avoimia oppimisympäristöjä ja opetusteknologian mahdollisuuksia voidaan hyödyntää. Osaamisperusteisen ajattelun myötä opiskelijan osaamisen arvioinnissa on tavoitteena siirtyä yksittäisten opintosuoritusten arvioinnista työelämän työ- ja toimintaprosesseja vastaavien laajojen osaamiskokonaisuuksien arviointiin.

Tätä kaikkeahan me juuri Tiimityksessä teemme!